BLOGI
Tietotulvan ja arjen kiireiden keskellä voi olla vaikea toimia järkevästi. Esimerkiksi kattoremontti, eläkesäästäminen tai vakuutuksen hankkiminen voivat unohtua muiden kiireiden alle ikävin seurauksin. Samoin erilaisten vaihtoehtojen joukosta voi olla vaikeaa valita parasta: sopimusten pieniä pränttejä vertaillessa menee helposti sormi suuhun. Pieni tuuppaus oikeaan suuntaan voi auttaa kansalaista tekemään parempia valintoja.
Tuuppausteorian kehittäjät Cass Sunstein ja Richard Thaler luonnehtivat, että tuuppausten tausta-ajatuksena on ”libertaaripaternalismi”: ajatus siitä, että kansalaisten valinnanvapautta ei tule rajoittaa, mutta heitä tulee kuitenkin ohjata heidän omaksi parhaakseen. Tämän ajatuksen mukaan tuuppauksilla pyritään ohjaamaan kansalaisia rajoittamatta heidän vaihtoehtojaan ja kohti valintoja, jotka parhaiten edesauttavat heidän terveyttään, hyvinvointiaan ja talouttaan.
Koska ilmastotekojen tuottama hyöty ei suuntaudu omaan napaan, ei ilmastotuuppausten kohdalla asia ole näin yksinkertainen. Ilmastotuuppauksia ei voida siksi pitää perinteisessä mielessä paternalistisina toimenpiteinä. Onnistuneet ilmastotoimet hyödyttävät koko planeettaa ja myös tulevia sukupolvia. Kuitenkin yksittäisen henkilön omista ilmastoteoistaan saama hyöty on häviävän pieni. Tuuppauksilla ja muilla ohjaustoimilla pyritään siihen, että ilmastoviisaammista toimintatavoista tulisi valtavirtaa.
Tuupattavan oma paras ei oikeuta ilmastotuuppausta
Perinteisen, yksilöä hyödyttävän tuuppauksen oikeutus on paternalistinen: tuuppaamalla vaikkapa työmatkapyöräilyyn, kohoaa hyötyliikuntaan ryhtyvän yksilön oma hyvinvointi merkittävästi. Mutta vaikka me kaikki hyödymme yhteisistä ilmastoteoista, omat ilmastotekoni eivät merkittävästi kohota juuri minun hyvinvointiani. Niinpä ilmastotuuppauksia ei pitäisi pyrkiä oikeuttamaan sillä, että ne ovat tuupattavan omaksi parhaaksi.
Mikä ilmastotuuppaukset sitten oikeuttaa? Ehdotuksia on useita. Yksi lähestymistapa on laajentaa paternalistista oikeutusta ja esittää, että meitä tulisi ohjata toimimaan paitsi omaksi parhaaksemme, myös omien arvojemme mukaisesti. Harva meistä tieten tahtoen haluaa tuottaa haittaa kanssaihmisille, eläimille, ekosysteemeille tai tuleville sukupolville. Siispä ilmastotuuppaus ohjaa meitä toimimaan omien arvojemme mukaisesti. Mutta on muunlaisiakin tapoja oikeuttaa ilmastotuuppaus.
Tuuppaus ei ole mikään tieteellisen täsmällinen käsite
vaan enemmänkin luonnehtii joukkoa keskenään hyvin erilaisia
käyttäytymistieteellisiin oivalluksiin perustuvia toimenpiteitä.
Kenties erikoisin kohtaamistani oikeutuksista on taloustiedelähtöinen: ilmastotuuppaukset ovat oikeutettuja, koska ne korjaavat markkinahäiriön, eli hyödykkeiden allokoinnin epäsuhdan. Näin väitti edesmennyt professori Denis Hilton kollegoineen. Toisaalta intuitiivisempiin tapoihin oikeuttaa ilmastotuuppaukset lukeutuu seurausetiikkalähtöinen oikeutus. Seurausetiikan mukaan eettisesti oikeutettuja ovat toimenpiteet, joiden seuraukset ovat hyvät: ne esimerkiksi tuottavat mahdollisimman paljon hyvinvointia. Ilmastotoimet, kuten ilmastotuuppaukset, selvästi vähintäänkin pyrkivät tällaisiin suotuisiin seurauksiin.
Tuuppauksilla ja muilla toimenpiteillä on toki sivuvaikutuksia. Esimerkiksi ilmastotoimiin ryhtymisestä voi saada lisäksi hyvän mielen. Koska hyvä mieli ei ole tuuppauksen ensisijainen tarkoitus, toimenpidettä ei voi oikeuttaa sillä.
Tuuppauksen käsite ei ole tieteellisen täsmällinen
Ilmastotuuppaukset eivät ole ainoita tuuppauksia, joiden kohdalla paternalistinen oikeutus ontuu. Esimerkiksi elinluovutus kuoleman jälkeen on vapaaehtoista, mutta Suomessa ja joissakin muissa maissa on otettu käyttöön käytäntö, jonka mukaan olemme lähtökohtaisesti antaneet suostumuksen kuoleman jälkeiseen elinluovutukseen, ellemme toisin ilmoita. Sunsteinin ja Thalerin mukaan tällainen käytäntö on esimerkki tehokkaasta tuuppauksesta, mutta vainajaa se ei hyödytä. Kuoleman jälkeiseen elinluovutukseen ohjaavan tuuppauksen oikeuttaa sen muille tuottama hyvinvointi, eikä se siksi ole oikeutukseltaan paternalistinen.
Vaikka tuuppausten eettisen oikeutuksen pohdiskelu on luonteeltaan metatason pohdintaa, osoittaa se, että tuuppauskäsite sellaisena kuin Sunstein ja Thaler sen muotoilevat ei kestä analyyttisempää tarkastelua. Se ei tietenkään tarkoita, että tuuppauksista pitäisi pidättäytyä. Sen sijaan on syytä huomioida, että tuuppaus ei ole mikään tieteellisen täsmällinen käsite vaan enemmänkin luonnehtii joukkoa keskenään hyvin erilaisia käyttäytymistieteellisiin oivalluksiin perustuvia toimenpiteitä, joita yhdistää pyrkimys hyvään.