Päivitetty 29.06.2022

Ilmastotuuppaukset

Mikä on tuuppaus?

Ajattele arkista lounaslinjastoa. Jos ensimmäiseksi laitetaan tarjolle salaatteja ja kasviksia, ihmiset valitsevat lautaselleen enemmän niitä. He voivat yhä valita muitakin ruokia, mutta terveellisten valintojen määrä kasvaa. Tällainen linjaston järjestely voi olla yhdenlainen tuuppaus.

Tutkimuskielellä sanottuna ruokia järjestelemällä muokataan valinta-arkkitehtuuria niin, että yksilöt tekevät enemmän terveellisiä valintoja. Valinta-arkkitehtuuri on ympäristö, jossa ihminen tekee päätöksiä. Se voi olla fyysinen, sosiaalinen tai vaikka digitaalinen. Myös älypuhelimesi aloitusnäyttö on yhdenlainen valinta-arkkitehtuuri.

CLIMATE NUDGE -hankkeessa kehitetään tuuppauksia, jotka tekevät esimerkiksi työmatkapyöräilyn aloittamisesta helpompaa ja houkuttelevampaa, tai jotka saavat metsänomistajat valitsemaan enemmän hiilinieluja kasvattavia hoitomenetelmiä maillaan.

Ilmastotuuppaukset suunnitellaan yhdessä

Kaikki toiminta tehdään yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Liikenteen tuuppaukset kehitetään yhdessä muun muassa kuntien kanssa. Metsänhoidon tuuppaukset suunnitellaan metsänhoitoalan järjestöjen ja metsäalan ammattilaisten kanssa. Tuuppaukset suunnitellaan niin, että ne ovat skaalattavissa valikoituja sidosryhmiä laajemmiksi toimiksi.

Liikenteen tuuppaukset

Haluamme hankkeessa vähentää liikenteen päästöjä tuuppaamalla ihmisiä työ- ja koulumatkaliikenteen valinnoissa. Suomessa noin viidennes kasvihuonekaasujen päästöistä syntyy liikenteestä…

Lue lisää liikennetuuppauksista

Metsänhoidon tuuppaukset

Metsänomistajat ovat joutuneet tekemään vaikeita valintoja ilmastonmuutoksen vuoksi, kun hiilinielujen merkityksestä kasvihuonekaasujen sitojana on saatu tutkimustietoja ja niiden merkitystä on alettu korostaa. Tutkimme, miten heidän työtään voitaisiin tehdä helpommaksi ja vähemmän kuormittavaksi ilmastotuuppausten avulla…

Lue lisää metsätuuppauksista

Onko se kannattavaa: Tuuppausten talous

Suomi on tehnyt päätöksen hiilineutraaliustavoitteesta. Sen toteutuksessa on monia isoja kysymyksiä: talousohjaus, verotus, tukien muutokset sekä kivihiilen ja turpeen käyttö. Arvioimme, mitä tuuppaustoimet maksavat ja ovatko ne tehokkaita vaikkapa verojen muuttamiseen verrattuna. Tätä tietoa päätöksentekijät voivat käyttää ilmastopolitiikan suunnittelun tukena. Aiempien tutkimusten mukaan tuuppausten vaikutus ei yleensä ole valtavan suuri, mutta ne ovat kustannustehokkaita ja hyväksyttäviä.

Voiko ihmisiä ohjailla: Tuuppausten etiikka

Suomessa ei tuuppausten filosofista ja teoreettista keskustelua ole vielä käyty, ja maailmallakin se on keskittynyt terveyteen ja hyvinvointiin. Arvioimme jatkuvasti tuuppauksia, jotta tunnistaisimme, mitkä tuuppaukset ovat eettisesti ja sosiaalisesti hyväksyttäviä yksilölle ja yhteiskunnalle. Tuuppausten tutkimuksessa on korostunut näkemys, että niillä edistetään valintoja, jotka ovat tutkitusti hyväksi yksilölle – mutta entä jos yksilö onkin tästä eri mieltä?

Tutustu politiikkasuositukseen:
Eettisesti kestävillä tuuppauksilla kohti ilmastoviisasta toimintaa

Tuottaako se hyvinvointia: Tuuppausten terveysvaikutukset

Arvioimme myös tuuppausten vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Tutkimme, miten eri tavat kulkea työmatka vaikuttavat terveyteen, miten ne toisaalta altistavat kulkijaa ilmansaasteille sekä melulle, ja miten altistumista voi vähentää. Hiilinieluja koskevissa tuuppauksissa arvioimme esimerkiksi metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten henkistä hyvinvointia ja sen muutoksia.