Tämä on toinen osa kaksiosaisesta blogisarjasta, jossa pohditaan käyttäytymistaloustieteen ja käytänneteorian näkökulmia ja niiden yhteensovittamista tuuppauksiin. Ensimmäinen osa on täällä: https://ilmastotuuppaus.fi/ajankohtaista/paatoksista-arkipaivaisyyteen-kaytanteiden-muovaaminen-tuuppausten-kehyksena/
Tuuppaus ja muut käyttäytymistieteelliset interventiot ovat nauttineet alati kasvavaa julkishallinnon suosiota helppoina ja kevyinä ohjauskeinoina. Tuuppauksen suosion valokeilan ulkopuolella sitä on kuitenkin kritisoitu. Hampaitaan ovat kiristelleet erityisesti käytänneteoreettista lähestymistapaa (social practice theory) soveltavat tutkijat, joiden mukaan tuuppausnäkökulma typistää ihmisten monimutkaiset käytänteet yksittäisiin yksilöllisiin valintatilanteisiin. Käytänneteoreetikkojen mukaan interventiot tulisi kohdistaa käytänteiden rakenteeseen, mutta käytännön keinot tähän ovat olleet rajallisia.
Onko konflikti siis väistämätön, kun pistetään käyttäytymistaloustieteilijä ja käytänneteoreetikko toteuttamaan tuuppauskokeilua? Käytänneteorian ja tuuppauksen pohjalla vaikuttavan käyttäytymistaloustieteen keskeisten olettamusten sanotaan olevan ristiriidassa. Karrikoiden voidaankin sanoa, että
- käyttäytymistieteilijä keskittyy yksilön valintoihin ja käytänneteoreetikko tarkastelee sosiaalisesti ja materiaalisesti rakentuneita käytänteitä
- käytänneteoreetikon verenpaine voi nousta, kun käyttäytymistieteilijä puhuu yksilöiden rationaalisuudesta ja kognitiivisista vinoumista – toiminta kun näyttäytyy hänelle käytänteiden rakenteen sisäisenä logiikkana
- käyttäytymistieteilijä panostaa dataan ja muutoksen mittaamiseen, mutta käytänneteoreetikko pyrkii jäljittämään pitkäaikaisia vaikutuksia käytänteiden verkostoissa
Näistä lähtökohdista toteutettiin sähköpyöräinterventiopilotti syksyllä 2024 osana Climate Nudgen sisarprojektia, EU:n NetZeroCities-ohjelman rahoittamaa 1.5 Degree City -hanketta. Hankkeessa Turun kaupunki ja yliopisto edistivät kestävää ja aktiivista elämäntapaa. Kokeilussa autohuollon liikkeen asiakkaille tarjottiin sijaisajoneuvoksi sähköpyörää ja selvitettiin kyselyllä käyttökokemuksen koettuja vaikutuksia.
Pilotti itsessään ei valitettavasti tuottanut merkittävää kyselyaineistoa eikä asetelma mahdollistanut sen vaikutusten seuraamista laadullisin menetelmin. Se tuotti kuitenkin oivalluksia käytänneperustaisen käyttäytymistieteellisen näkökulman kehittämiselle. Tärkeitä havaintoja olivat muun muassa interventioiden kerrostuneisuus osana käytänteitä, vaikutusten arvioinnin kehittäminen ja yllättävät verkostovaikutukset sekä jatkuvan kehityksen tarve.
Kokeilu rakennettiin osaksi hetkiä, jolloin vakiintuneiden käytänteiden tunnistettiin olevan rikkoutuneita (auto huollossa) hyödyntämällä tuuppauskeinoja (tarjoamalla ilmaiseksi normaalisti kallista kulkuvälinettä, tekemällä valinta helpoksi). Interventiossa yksittäinen tuuppaus sai asiakkaat kokeilemaan pyörää, mutta tärkeäksi näkökulmaksi nousivat käyttäjien oivallukset: Käyttäytymistieteilijän näkökulmasta pyörän kokeilu mahdollisesti madalsi tulevien valintojen kynnystä. Käytänneteoreetikosta kokeilu voi laajentaa käyttäjän halua omaksua uusia käytänteitä, kun pyörän vauhdista ja helppoudesta on saatu omakohtainen kokemus. Molempien mukaan pyöräkokeilu voi kannustaa pohtimaan sähköpyörää osana arjen liikkumista.
Vaikka sähköpyörät saivat positiivista asiakaspalautetta, kyselyihin vastauksia tuli niukasti ja eniten sähköpyörää käyttämättömiltä. Tämän vuoksi itse käyttökokemuksen vaikutusten arviointi oli haastavaa. Tuuppausten toimivuuden ja mittausasetelman kritiikki onkin peräänkuuluttanut vaikuttavuuden arviointiin uusia näkökulmia. Kokeilussa havaittiin vaikutusten ilmenevän yllättäen muun muassa asiakastyytyväisyyden luomana lisääntyneenä kysyntänä sekä toisen pyörävuokrafirman kiinnostuksena interventiokonseptin mahdollisuuksiin. Tällaiset muutokset voivat osaltaan edistää asteittaista käytänteiden muutosta, kun ne leviävät yksittäisen intervention ulkopuolella.
Keskeisin havainto intervention kehitysprosessissa oli, että vaikka näkökulmat puhuvat akateemisen teoreettisesti eri kieltä, käytännössä ne keskittyvät ymmärtämään ja muovaamaan samaa ilmiötä. Lisäksi palvelumuotoilun soveltaminen intervention suunnittelussa tarjosi käytännön työkaluja tuuppausten suunnitteluun, mutta ennen kaikkea jatkuvan kehityksen ja kokeilullisuuden asenteen. Hankkeessa jatketaan näiden oppien perusteella kehitystyötä, joka mahdollistaa tuupiskelun kohti kestävää liikkumista – pikkuhiljaa sovussa kokeillen ja vaikutusten arviointia kehittäen.