BLOGI Pitkäaikaisen istumisen on jo pitkään tiedetty olevan haitallista terveydelle. Objektiivisiin mittauksiin perustuvan tutkimusnäytön perusteella on suuntaa antavasti esitetty, että...
BLOGI Tänä vuonna olemme saaneet kuulla maailmalta yhä huolestuttavampia uutisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Monet vaikutuksista ovat heijastuneet ihmisten terveyteen: niin ennätykselliset...
BLOGI Kuinka paljon suomalaislapset pyöräilevät koulumatkojaan – ja miten pyöräilyn määrää voitaisiin lisätä tuuppausten avulla?Koululaisten pyöräilyä ja muita aktiivisia liikuntamuotoja...
Liikkumisvalintamme tuppaavat olemaan päivästä toiseen samoja. Liikumme esimerkiksi päiväkodin kautta töihin ja iltapäivällä takaisin. Illalla ehkä markettiin ja viikonloppuna johonkin...
Kotimaisen liikenteen aiheuttaman melun, ilmansaasteiden ja onnettomuuksien kansanterveyshaitat ovat Suomessa ja suurimmissa kaupungeissa pienemmät kuin kävelyn ja pyöräilyn tuottaman fyysisen...
Suomen akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto on myöntänyt yli neljän miljoonan euron rahoituksen tutkimushankkeelle, jossa kehitetään ja tutkitaan käyttäytymistieteellisiä...