BLOGI Muotoiluajattelu tarjoaa tehokkaita menetelmiä käyttäytymisen ohjaamiseen tuuppauksilla, joiden avulla voidaan edistää esimerkiksi ympäristön ja terveyden kannalta parempia päätöksiä. Haasteena...
Liikuntaa harrastetaan usein vapaa-ajan aktiviteettinä. Kiireisessä arjessa ajatus kävelemisestä tai pyöräilystä kouluun tai töihin saattaa tuntua ennemminkin välttämättömältä käytännön ratkaisulta...
Monen suomalaisen metsänomistajan päätöksiin vaikuttavat taloudelliset tekijät. Tulojen, menojen ja tuoton arvioiminen on ymmärrettävää, etenkin, jos metsän hankintaan on otettu lainaa tai se on puhtaasti sijoitus. Metsä on omaisuusluokka muiden joukossa, vaikka tuottaakin puun ohella myös monia aineettomia hyötyjä ja palveluja.
Kävellen tai pyörällä kuljettu työmatka on arjen ympäristöteko, joka edistää myös terveyttä ja työkykyä. Työmatkan pituus vaikuttaa luonnollisesti työmatkatavan valintaan,...
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että koulumatkaliikkujat, eli koulumatkansa pyörällä tai kävellen kulkevat, sekä vapaa-ajan liikuntaa harrastavat 15–16-vuotiaat nuoret kokivat koulumenestyksensä...
BLOGI Tuoreessa Itä-Suomen yliopiston ja Työterveyslaitoksen tutkimuksessa selvitettiin, miten aktiivinen työmatkatapa on yhteydessä suomalaisten kuntatyöntekijöiden koettuun terveyteen ja työkykyyn. Aktiivisen...
BLOGI Vuosi 2022 oli CLIMATE NUDGE -hankkeessa intensiivistä työskentelyä tuuppausten kehittämisen, interventiokokeilujen ja monenlaisten mittausten kanssa. Ensimmäiset tulokset tuuppaustutkimuksista odottavat...
BLOGI Tuore Itä-Suomen yliopiston tutkimus tarkasteli kohtuu- ja raskastehoisen vapaa-ajan liikunnan sekä koulumatkaliikunnan yhteyttä suomalaisnuorten mielenterveyteen, erityisesti masennuksen ja ahdistuneisuuden...
BLOGI Koulu- ja työmatkaliikunnalla on lukuisia positiivisia terveysvaikutuksia. Lapsilla ja nuorilla koulumatkan taittaminen kävellen tai pyöräillen on yhteydessä parempaan kestävyyskuntoon...
BLOGI Tuuppauksilla pyritään vaikuttamaan ihmisten valintoihin. Valintoihin voidaan vaikuttaa myös tiedottamalla, kieltämällä, taloudellisella tuella ja monilla muilla tavoilla. Joskus tuuppauksia...